Taksinvälittäjäksi Kuopion taksikeskukseen

Oletko kiinnostunut asiakaspalvelutyöstä? Haluatko mukaan rentoon tiimiin, jossa kaikki auttavat toisiaan? Hienoa, sillä meillä on sinulle paikka auki!

Etsimme tiimiimme taksinvälittäjiä vakituisiin, kokoaikaisiin työsuhteisiin.

Me tarjoamme taksipalveluita asiakkaillemme Suomessa aina Uudeltamaalta Lappiin asti. Taksimme palvelevat tavallisissa ja esteettömissä taksimatkoissa 24/7/365.

Taksinvälittäjänä olet asiakkaan taksikyydin ensimmäinen kontakti. Tehtäväsi on vastata puheluihin aina kuluttajakyytipuheluista Kela-taksitilauspuheluihin. Tässä työssä pääset haastamaan itseäsi ja kehittymään asiakaspalvelijana, sillä jokainen puhelu ja asiakas on erilainen. Työ on rutiininomaista, mutta vaihtelua tuo laaja asiakaskirjo nuorista ikäihmisiin. Päivät ovat välillä hyvinkin kiireisiä, sillä tilauspuheluita tulee meille jatkuvasti. Käytät työssäsi erilaisia järjestelmiä, joiden avulla vastaat puheluihin, kirjaat tilaukset ja seuraat autojen liikkumista. Työsi alkaa kattavalla palkallisella perehdytyksellä, jonka jälkeen tarjoamme jatkuvaa tukea ja lisäopastusta aina tarpeen mukaan myös jatkossa. Taksikeskuksemme palvelee vuorokauden ympäri, joten sinunkin työsi sisältää monipuolisesti aamu-, ilta- ja yövuoroja.

Työpisteesi sijaitsee Menevän toimistolla Kuopion Leväsellä. Myöhemmin osittainen etätyöskentelykin on mahdollista.

Hae mukaan Menevään porukkaan!

Pääset mukaan rentoon työporukkaan, jossa kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. Otamme uudet työntekijät lämpimästi vastaan, ja meillä on tapana auttaa toisiamme. Tiimistämme löytyy eri-ikäisiä osaajia erilaisilla taustoilla, joten varmasti myös sinä sovit hyvin joukkoon. Meillä sinun ei tarvitse jämähtää yhteen rooliin, sillä haluamme kannustaa henkilöstöämme etenemään urallaan. Mahdollisuuksien mukaan sinäkin voit tulevaisuudessa edetä esimerkiksi ajojärjestelyn puolelle. Vastineeksi työpanoksestasi tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkan ja työsuhde-etuina ePassin liikunta- ja kulttuurimahdollisuudet sekä työterveyshuollon. Työsuhteessa noudatetaan ERTOn Autoliikennealan toimihenkilöiden työehtosopimusta.

Toivomme sinulta

Toivomme, että sinulla on jo jonkin verran kokemusta työelämästä. Plussaa on aiempi kokemus asiakaspalvelu- tai puhelintyössä, mutta ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Tärkeintä on hyvä asenne ja aito kiinnostus uuden oppimiseen. Toivomme, että tulet hyvin toimeen niin asiakkaiden kuin tulevien työkavereidesi kanssa. Kykenet toimimaan paineen alla etkä hätkähdä kiireistä työpäivää. Sinulla on sujuva suomen kielen taito ja osaat palvella asiakkaita yksinkertaisissa asioissa myös englanniksi, muukin kielitaito katsotaan eduksi. Olemme innoissamme, mikäli omaksut nopeasti uusia järjestelmiä ja omaat hyvät it-taidot.

Jos innostuit, jätä hakemuksesi ja katsotaan, sopisimmeko yhteen! Mikäli tulet valituksi tehtävään, tarjoamme sinulle toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen. Voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostilla: ulla@meneva.fi

Jos haluat jutella tehtävästä tarkemmin, palvelupäällikkömme Ulla Kinnunen vastaa kysymyksiisi ma-to klo 12-15 p. 050 5925018, tai ulla@meneva.fi

 


 

Tutustu Menevän toimintaan taksiaiheisen työpaikka-realityn kautta! Tolpalla-sarjan kakkoskausi katsottavissa MTV Palvelussa.

Tolpalla