Toivotamme oikein rauhallista joulunaikaa ja menestystä uuteen vuoteen 2023!

Kiitämme Teitä asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme kuluneesta vuodesta.

Tämäkin vuosi on ollut varsin tapahtumarikas ja sisältänyt sekä paljon uusia haasteita, että myös onnistumisia joista voimme olla ylpeitä.

Omia taksikaistoja suurimmille lentoasemille Finavian kumppanina

Aloitimme vuodenvaihteessa operoimaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla omalla taksikaistalla. Aloituksen myötä kasvatimme omaa määrällisesti huomattavaa sähkötaksilaivuettamme joka operoi pääosin lentoasemalta. Rakensimme ensimmäisenä taksifirmana Suomessa oman ammattiliikennekäyttöön tarkoitetun latausaseman suurteholatureineen. Sähkötaksimme tankkaavat laturista uusiutuvaa tuulisähköä Menevän vihreisiin takseihin.

Menevä-takseilla on omat taksikaistat myös Rovaniemen ja Oulun lentoasemilla. Heti alkuvuodesta -23 aloitamme myös Kuopion lentoasemalla omalla taksikaistalla!

Pitkittinyt koronaepidemia ja Ukrainan sota vaikuttivat koko vuoden kulkuun.

Koronaepidemian vuoksi taksit ovat menettäneet viime vuosien aikana paljon töitä, mutta ilahduttavasti loppuvuoden pikkujoulukausi on sujunut jo entiseen malliin. Jos koronasta toipuminen onkin ilahduttavasti aluillaan, niin uusi pilvi nousi taivaalle idästä. Keväällä Ukrainan sodan alkaessa reagoimme nopeasti muun muassa osallistumalla humanitaarisen avun kuljettamiseen sekä kotinsa jättämään joutuneiden perheiden kuljettamiseen Suomeen. Toivomme, että tilanteeseen saadaan kestävä ratkaisu ja Ukrainan jälleenrakentamisen aika koittaa pian. Kannamme varmasti oman kortemme kekoon jatkossakin.

Uusia toiminta-alueita ja enemmän keikkaa

Menevällä palvellaan kuluttaja- ja yritysasiakkaita tuplamäärä verrattuna vuoden takaiseen. Lisäksi ajamme Kela- sekä muita yhteiskunnan kustantamia ajoja eri puolilla Suomea. Uusia toiminta-alueitakin on tullut Kelakyytien mukana, kun alkuvuodesta aloitimme viiden uuden maakunnan Kela-kuljetusten palveluntarjoajana. Meille kokonaan uusien alueiden palvelu ollaan saatu pyörimään yhteistyössä paikallisten taksikumppaneiden kanssa. Asiakkaat ovat ottaneet Menevän taksipalvelun vakikäyttöön hyvin - kiitos siitä!

Levyllinen musiikkia

Toukokuussa julkaistiin GG Caravanin täyspitkä Vol.2 -levy ja järjestettiin iso ilmaiskonsertti Helsingin rautatientorilla, jossa esiintyi kimara Suomen musiikkimaailman tähtiä. Musiikkiprojekti on meille äänitorvi, jonka kautta olemme nostaneet esiin Menevälle tärkeitä arvoja. Yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet ohjaavat omaa toimintaamme ja meidän mielestämme kaikille kuuluu mahdollisuus onnistua. GG Caravan on alunperin muodostunut nostamaan esiin muun muassa romanivähemmistön kokemaa syrjintää. Syrjintä ja rasismi ovat taksialalla vaiettu vitsaus. Menevä on ainoa taksiyhtiö Suomessa joka on aktiivisesti toiminut syrjintää vastaan jo useiden vuosien ajan.

Musiikilla on mahtava universaalinen yhdistävä voima, olemme kaikki sen äärellä samalla viivalla. Kuunnellaan musaa ja annetaan kaikkien tähtien loistaa! GG Caravan Vol.2 kuunneltavissa suoratoistoalustoilla.

Taksialan maineenkohotusta viihteellisesti

Vuonna -21 tehtiin Tolpalla -sarjaa joka menestyi katsojamäärissä mitattuna erinomaisesti työpaikkarealitykategoriassa. Saadun asiakaspalautteen perusteella ilo ja hyvä fiilis taksityöstä, jota aidosti halusimme välittää, tuli ohjelmasisällössä hyvin esiin. Eräskin palautteenantaja kirjoitti, että “En voi uskoa, että tämä on totta. Jos tämä kuljettajien tapa tehdä töitä näin asiakkaat huomioiden ja hyväntuulisesti pitää paikkansa, niin jatkossa käytän aina vain Menevä-taksia.” Ohjelmassa tapahtuvat asiakaskohtaamiset ovat juuri sellaisia kuin ne ovat, tällaista se taksipalvelu on. :D

Tänä kesänä saimme kuvata uuden kauden Tolpalla-sarjaa ja esitellä lisää eri puolilla Suomea asiakkaita palvelevia mukavia Menevä-kuljettajia sekä hilpeän kesäkiertueen kulkua.

Toivomme, että viihdytte sarjan parissa! Tolpalla 2-kausi katsottavissa Subilla lauantaisin klo 20 sekä MTV Palvelussa!

Kiitos kuluneesta vuodesta ja jokaisesta yhteisestä matkasta. Matkustetaan taksilla myös ensi vuonna!

Rauhallista joulunaikaa ja toivotamme menestystä tulevaan vuoteen 2023!
 

Toivoo, Kaisa, Arto, Tuomo & Kaikki Menevältä

 

 

Kuvia kuluneelta vuodelta!

Menevän sähkötaksi AudiDiili yhteistyö ja Rovaniemen lentoasemalla oma taksikaistaMenevän latausasema omille sähkötakseilleMenevän iloisia kuljettajia Etelä-KarjalastaGG Caravan levynjulkkarikeikka 25.5. RautatientorillaKesäkiertue -22Tolpalla 2.kausi

 

  Menevä in social media: