Rauhallista joulua!

Erikoinen ja vaiherikas vuosi 2021 alkaa olla ohi. Voimme taas hetkeksi rauhoittua joulunviettoon glögin ja läheisten ääreen sekä unohtaa kiireet ja huolet.

Edellisen tapaan tämä vuosi on sisältänyt paljon haasteita, mutta myös onnistumisia ja jännittäviä hetkiä. Olemme kiitollisia kaikista asiakkaistamme, työntekijöistämme ja kumppaneistamme, jotka ovat mahdollistaneet toimintamme jatkumisen ja kehittymisen vaikeista ajoista huolimatta. Onnistumme yhdessä myös jatkossa!

Seuraava vuosi tuo mukanaan paljon uusia tuulia ja muutoksia. Ryhdymme esimerkiksi tuottamaan Kela-taksipalveluja viidessä uudessa maakunnassa Kainuussa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Karjalassa, Varsinais-Suomessa ja Keski-Suomessa. Lisää Menevän tulevista Kela-taksipalveluista voit lukea täältä.

Myös suuren suosion saavuttanut Tolpalla-sarja jatkuu vuodenvaihteen jälkeen. Joulunpyhinä onkin hyvää aikaa käpertyä viltin alle joulusuklaiden kanssa ja pitää vaikkapa Tolpalla-maraton. Sarjan jaksot ovat katsottavissa ilmaiseksi mtv-palvelussa.

Tänä jouluna teemme hyväntekeväisyyttä

Olemme tänä jouluna lahjoittaneet joulumuistamisiin tarkoitetut varamme hyväntekeväisyyteen MIELI ry:n toiminnan tueksi. MIELI ry:n kautta varamme ohjataan lasten ja nuorten mielenterveystyöhön.

Pandemia on koetellut lasten ja nuorten mielenterveyttä raskaasti jo lähes kahden vuoden ajan. Tukemalla mielenterveyspalveluja voidaan ehkäistä esimerkiksi yksinäisyyttä, koulukiusaamista ja syrjäytymistä. Mielestämme jokaisella tulisi olla oikeus saada apua ja tukea ikään katsomatta, ja siksi haluamme omalla panoksellamme tukea MIELI ry:n toimintaa.

Toivotamme kaikille oikein mukavaa joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta 2022!

  Menevä in social media: