Vammaisurheilun arvostus on huimassa nousussa.

Leo-Pekka Tähden valinta Vuoden urheilijaksi vuonna 2016 toi itseluottamusta vammaisurheilijoille ympäri maan. Korean paralympialaisissa kultaa ja pronssia voittaneen Matti Suur-Hamarin mielestä urheilijoita arvotetaan jo samalla tasolla – vammaa tai ei.

 

Monen vammaisurheilijan tarina alkaa suuresta tragediasta. Lumilautailija Matti Suur-Hamarilla se oli moottoripyöräonnettomuus kesällä 2009. Vasen jalka amputoitiin, ja raskas kuntoutus oli edessä.

Nyt mies on kolminkertainen paralumilautailun maailmanmestari ja tuore paralympiavoittaja. Suur-Hamari on noussut nopeasti yhdeksi maamme menestyksekkäimmistä vammaisurheilijoista, ja samalla esikuvaksi monille. Vammaisurheilun arvostus on hänen mielestään Suomessa hyvällä tasolla.

– Olen nyt neljä vuotta ollut paraurheilussa mukana ja kiertänyt kisoja. Jo tässä ajassa arvostus on ottanut suuren harppauksen eteenpäin, Suur-Hamari kertoo.

– Leo-Pekka Tähden Vuoden urheilija -titteli kertoo osaltaan siitä. Olen todella otettu vammaisurheilijana, että Suomessa meillä on tällainen tilanne.

Samaa mieltä on myös toisiin paralympialaisiinsa osallistunut kelkkahiihtäjä Sini Pyy. Positiivinen hiihtäjälupaus sanoo, että kasvava mediakiinnostus näkyy urheilijoiden arjessa.

– Pyöritys on ollut ihan erilaista verrattuna ensimmäisiin kisoihini Sotshissa. Parannettavaakin löytyy siinä, miten vammaisurheilijat tuodaan mediassa esiin ja miten heidän tarinansa kerrotaan, Pyy pohtii.

– Teemme kuitenkin saman työn urheilun eteen, joten on hieno huomata, että arvostus on nousussa, sanoo 17-vuotias alppihiihtäjälupaus Santeri Kiiveri.

 

Menevä Taksipalvelu tekee yhteistyötä Suomen Paralympiakomitean kanssa arvoinaan yhdenvertaisuus ja esteettömyys.

 

Logot

  Menevä in social media: